20.2.2016 Saviastia, valajansa käsissä




Saviastia, valajansa käsissä

"Herra, kiitos, että olet mukana tässä kirjoituksessa ja autat minua. Avaa ymmärryksemme. Aamen"

Sain lohdutusta ja ymmärrystä, miksi Herra on pitänyt minua sairauden kautta lähellään. Voin vain hiljaa kiittää...
Tätä saviastiaani on pitänyt murtaa ja savenvalajan käsissä olen ollut lähellä Herraa, hyvin lähellä. Turvaten yksin Häneen.


Kaikki on ollut rakkautta Jumalan taholta ja minulla on ollut aikaa oppia tuntemaan Kristusta paremmin/syvemmin ja Jumalan sanaa. Hän on pitänyt lähellään ja varjellut monilta vaaroilta ja eksytyksiltä ja parantanut pikkuhiljaa niin haavojani,kuin puhdistanut " astiaani". Monenlaiset kärsimyskoulut on opettaneet eniten. Ei niitä kärsimyksiä varmaan kukaan mielellään kohdalleen tahtoisi, mutta sana vakuuttaa, että kärsimyksissä vahvistumme ja ehkä jonain päivänä osaan niistä jopa iloita aidosti. Myös on helpompaa ja luontevaa voida rohkaista toista kärsivää,kun itse tietää, miten vaikeaa voi välillä olla. Jeesus on aina lähellä kärsiviä, ahdistuneita, heikkoja ja syntisiä, tahtoen auttaa. Hänen armonsa kasvattaa ja sulattaa sydämmet.


Toisilla on helpompi tie,vai onko? Onko niin, että kun meillä on seurakunnassa   eri tehtävät, niin koulutuskin on sen mukainen? Jokaiselle räätälöity Herramme toimesta. No, ajallaan ymmärrys lisääntyy...


Monin tavoin synti riippuu minussa, mutta " Hänen armossaan on minulle kylliksi"; sen olen saanut kuulla usein. On niin valtavaa, kun saamme elää Jeesuksen Kristuksen sovitustyön varassa. Heikkona ja pienenä aivan.


Ihmettelin ja kyselin taas Isältä, miksi voimani  vaan yhä vähenee ja krooniset kivut kovenneet ja 

yksin olen niin paljon ? Vastaus tullut monin tavoin ja yhä uudelleen toistuen vuosien saatossa. Hän, Hyvä Paimen tahtoo pitää lampaansa lähellään, opettaa meitä sanallaan, juurruttaa itseensä, tahtoo turvata ja varoittaa eksyttäjiltä ja " susilta lammasten vaatteissa". Paimen opettaa Ristin tietä kulkemaan ja ristiämme kantamaan. Tie on kaita, mutta siunattu tie, joka vie kotiin kerran. Jumalalla on aikaa kasvattaa lapsiaan, olen vasta reilut 10 vuotta uskossa vaeltanut, perustus on Kristuskallio, joka ei petä. Niin olen saanut oppia.

Kyllä on vaan paras paikka olla lähellä Jumalaa. Siinä saa olla täysin rakastettu ja hyväksytty ja levätä lähellään. Hyvän Paimenen laumassa.


Jokaisella paikkansa ja itselle iloa saada esirukoustyötä tehdä, oppia uutta ja olen kiitollinen, että maassamme vielä saamme kuulla tervettä sanan opetusta. Rukoilen, että Herran palvelijat saavat kaikella rohkeudella opettaa ja julistaa Jumalan sanaa hengessä ja totuudessa.


Sain seuraavaa rukouksessa, Herra niin lohdutti, kun oli raskas päivä .


Tutki, arvioi ja koettele sanaa itse. Ehkä siinä on juuri myös sinulle jotain sanaa Jumalan sydämeltä? Herra tahtoo rohkaista kansaansa. Hän rakastaa kansaansa!

Sanomaa rukouksessa sydämelle 18.2.2016

Kuule minun palvelijani Jaakob.
Minä kokoan teidät kaikista kansoista.
Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
Odottakaa minua, niin minä teille ohjeeni annan.
Kätteni hipiään minä olen kirjoittanut nimesi ja rakastan teitä.
Olkaa uskolliset loppuun asti.
Minä tulen teitä auttamaan.
Etsikää minua, niin saatte elää. Uskokaa ja luottakaa.
Rukoilkaa toistenne puolesta, heikkoja auttakaa.

Kuule minua lapseni. Minä tiedän sinun itkusi ja kipusi. Minä olen sen sallinut.
Tahdon pitää sinut lähelläni; varjella ja suojella sinua, ettei maailma sinua saastuta.
Minä olen sinut kutsunut; nimeltä kutsunut. Luota minuun ja odota minua.
Vielä sinä tulet runsaasti iloitsemaan. Minä olen sinun Herrasi ja Jumalasi.
Minä olen kuullut sinun rukouksesi.
Sinä olet tullut etsimään suojaa minun luotani; sinulla on suojani.
Ole turvallisella mielellä lapseni. Minä rakastan sinua.

(Jatkuu välirukouksen ja kiitoksen  jälkeen)

Minä annan yksinkertaiselle ymmärrystä.
Minä olen teidän voimanne ja heikkojen vahvistaja.
Uupuneet levätä saatte, kunnes minä teille voimani annan.
Rakkaani, valittuni; pysykää minussa niin minä pysyn teissä.
Minä ilmoitan teille tehtäväni; suunnitelmani, kunkin kohdalla.
Rukoilkaa ja valvokaa. Älkää murehtiko, älkääkä peljätkö, sillä
minä Herra olen teidän kanssanne.
Mikään ei voi vahingoittaa teitä; mitään ei tapahdu minun sallimatta.

18.2.2016


Jotain sananpaikkoja:


Ps. 119:130 Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä. .
2. Kor. 4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
2. Kor. 12:9 Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.

1. Johanneksen kirje 2:
12 Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
13 Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän.
14 Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.
15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
27 Mutta teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
29 Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.


20.2.2016 Lea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti