Irene Tandefelt

Suurin kutsumus

Herra on viime aikoina valaissut sydämelleni erityisesti sitä totuutta, että kutsumuksista suurin on kutsu rakastamaan. Jeesus etsiikin enemmän meitä itseämme ja rakkauttamme kuin tekojamme. Elävästä rakkaussuhteesta kumpuavat sitten spontaanisti hyvät tekomme ja oikea lähimmäisenrakkaus.
Herran puolelta tämä rakkaudenliitto on aina voimassa, mutta Hän odottaa, että se olisi molemminpuolinen. Käskyistä ensimmäinen kuuluukin: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken."

Mikä asia tahansa, joka ohittaa rakkautemme Jeesukseen, on epäjumala. Kukaan henkilö tai mikään tehtävä ei saa tulla rakkaammaksi ja tärkeämmäksi kuin Jeesus itse – ei edes työmme Jumalan valtakunnan hyväksi.
Herra on tässä hyvin ehdoton. Kerran toisensa jälkeen hän tulee luoksemme vaatien meitä luovuttamaan Hänelle sen viimeisenkin. Emme tule koskaan saamaan täyttä rauhaa ennen kuin olemme luovuttaneet kaikkemme. Vasta kun Jeesuksella on täysi herraus elämässämme ja ensimmäinen sija sydämissämme, olemme vapaita ja onnellisia.

Olen tavannut joitakin maan hiljaisia, joilla ei ole mitään muuta tehtävää Herralta kuin rakkaudenpalvonta Jeesusta kohtaan. He ovat vaatimattomia ihmisiä, jotka eivät ole esillä missään, mutta samalla he ovat onnellisimpia ihmisiä, joita olen tavannut.
Ja miten he tuottavatkaan iloa Herralle!
Muistamme, miten Betanian Marian rakkaudenteko, kun hän vuodatti kallista nardusöljyä Jeesuksen päähän ja jaloille, lämmitti Herramme sydäntä. Hän tahtoo, että koko maailma muistaa aina sen teon.

Mikä on oma alabasteripullomme, jonka vuodatamme Jeesukselle rakkauden ja kiitoksen osoituksena?
On siunaavaa tietää, että mekin voimme ilahduttaa ja virvoittaa Jeesuksen sydäntä ja että Hän kaipaa meidän ystävyyttämme.
Joskus hätätilanteessa saatan vedota Jeesukseen sanomalla: "Rakkautemme tähden, Jeesus, auta ja armahda." Ja joskus hän heltyykin tästä. Mitä kaikkea Jumalalla onkaan antaa sellaiselle sielulle, joka janoaa ja kaipaa yhteyttä Häneen ja joka palvelee Häntä ehyellä sydämellä.

Vain sillä, mitä teemme rakkaudesta Herraan, on iäisyysarvoa. Uskon, että perillä ei kysytä "Paljonko teit?" vaan "Paljonko rakastit?".

(Irene Tandefelt)

Uskollinen, Kaikkivaltias Herramme vakuuttaa: "Minä en sinua jätä, enkä koskaan sinua hylkää", (Hepr. 13:5)

Tässä turvattomassa maail massa on jotain niin pysyvää ja muuttumatonta kuin Herran rakkaus ja huolenpito. Kyllähän me monesti vapisemme ahdistustemme alla ja tuntuu, että Herrakin on jossain ulottumattomissa. Mutta kun sieltä ahjosta taas nousemme, saamme kokea, että se oli sittenkin parhaaksemme. Kun omat voimat on riisuttu, opimme turvaamaan yksin Jumalaan.

Myrskyssä puun juuret työntyvät syvemmälle. Jumalan sydämellä on meidän turvapaikkamme myrskyn raivotessa. Tarvitsemme niin kipeästi Jumalan Isällisen rakkauden huolenpitoa. Jumalan rakkaus kantaa vaikean yli ja antaa voimaa elämän koettelemuksissa. Mikään ei voi riistää meitä Jumalan kädestä, eikä erottaa Hänen rakkaudestaan, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.

- Kunpa uskonkoetuksissa muistaisimme, kuinka Herra on aikaisemmin auttanut kaikissa koetuksissa. Se oman minän kuoleminen sattuu, emmekä helposti opi luottamaan ja luovuttamaan kaikkea Hänelle. Jospa Paavalin tavoin pystyisimme sanomaan: "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa." Kuolleeseen ei satu. Harvat Herran palvelijat läpäisevät tämän kasvatussuunnitelman. Kuitenkin meille sallitut kovat ahdistukset tähtäävät tähän.

Irene Tandefelt