Niilo Tuomenoksan kirjoituksia

Niilo Tuomenoksan kirjoituksia

Armo on Kristus minun
puolestani ja Kristus minussa


"Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa;
jos näet vanhurskaus saadaan lakia
noudattamalla, silloin Kristus on kuol-
lut turhaan" (Gal. 2:21).


Lakihurskauden pohjakerroksessa asuu
peto. Lakihurskas tunnetaan siitä, että hän
on lakkaamatta lähimmäisensä kurkussa,
tekemässä parannusta toisten synneistä ja
valtaamassa itselleen etummaisia paikko-
ja.
Galatalaiskirje on osoitettu eksytetyil-
le, lammastarhalle, jonka keskuudessa on
mekastanut korkeaa hengellisyyttä näytte-
levä raateleva koiralauma. Lakihurskaus
mitätöi armon. Armo ei suostu olemaan
tyly. Se tulee juhtansa selästä sitä nopeam-
min alas, mitä suurempi vahinko jonkun
kristillisyydessä on tapahtunut. Siitä puut-
tuu kiihkomieliseen oikeaoppisuuteen
kuuluva raakuus. Se asioi rakkauden voi-
min silloinkin, kun sen kasvoille syljetään.
Jumala ei jätä ketään tuuliajolle. Hän
näkee vaivaa armosta langenneittenkin pe-
lastamiseksi. Paavali koki, ettei ketään ole
niin vaikea valaista kuin lain alla elävää
kristittyä. Hän selittää ja todistelee. Hänel-
lä on joka hetki pelko siitä, hän menee
opissa tai vaelluksessa Kristuksen ohitse.
Tuo vaara onkin olemassa. Syntien
synti on tehdä Jumalan armo mitättömäk-
si. Silloin turhennetaan Kristuksen kärsi-
mys ja kuolema. Lain tiellä joudutaan toi-
vottomuuteen.
Paavali ei tee Jumalan armoa turhaksi.
Jumalan armosta minä olen se, mikä minä
olen, eikä hänen armonsa ollut minun koh-
dallani turha, hän kirjoittaa.
Armo on Kristus minun puolestani ja
minussa. Sen hallitessa ei jää tilaa lihan
pyrkimyksille tulla pyhäksi. Armo nujer-
taa ylpeyden, joka väsymättömästi pyrkii
minussa esiin. Armo on minulle enemmän
kuin elämä.
Kyselemme ehkä, kuuluuko tämä armo
kuitenkaan meille, kuuluuko se minulle.
Erehdyksemme, lankeemuksemme, heik-
koutemme ja syntisyytemme nousevat
vuorina eteemme, kun
ajattelemme heit-
täytymistä Jumalan armon turvaan. Emme
rohkene tulla huikaisevaan valoon.
Ovi armoon on auki suurimmallekin
syntiselle. Saamme anteeksi armosta, em-
me ansiosta. Pakkala sanoo, että puhekin
omasta mahdollisuudestamme on ymmär-
tämättömyyttä, jopa röyhkeyttä.
Päästyämme armon suojaan olemme
todella turvassa. Jumalan armo Kristuk-
sessa Jeesuksessa, hänen sydänveressään,
haihduttaa syntivelkamme olemattomiin.
Se on armoa ja rakkautta, joka ei muistele
kärsimäänsä pahaa. Se on rakkautta ja
armoa, joka peittää syntien paljouden.
Armon tähden eilisestään vapautettu
sielu nousee kuin lintu taivaalle.

Niilo Tuomenoksa (1893–1976)
Sana-lehdessä 1950-luvulla.

http://www.evank.org/pdf/AR_2011-1.pdf



Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen. Apt. 2:46,47.


Tekstimme kuvaa ensimmäisten kristittyjen tavallista arkea. Pyhä Henki oli tehnyt siitä juhlan. Suutareista, räätäleistä, papeista ja virkamiehistä oli tullut Pyhän Hengen temppeleitä, joita hämmästellen katseltiin.

Kristus meissä ei ole koskaan suojassa kuin lintu pesässään. Hän on aina turmeluksen ympäröimä. On turha puhua hengellisyydestä, jossa ei olisi astian makua. Siinä on aina milloin Paavalin tai Jaakobin, milloin jonkun raadollisen Pekan tai Maijan maku. Vaikka suunnattoman suuri voima ei näytäkään tulevan meistä, se kuitenkin tulee meidän kauttamme ja saa meistäkin makua ja väriä. Oli vain yksi, joka teki poikkeuksen: Elämän Herra itse.

Omavanhurskaus ei viihdy missään sen paremmin kuin omatekoisessa, ihmiskeskeisessä pyhityksessä. Meidän pitäisi nopeasti päästä eroon omasta hengellisyydestämme, jotta Kristus itse voisi tulla tilalle.

Kristus oli ensimmäisten kristittyjen elämän sisältö.Kristus heissä ikävöi yhteyttä. He eivät halunneet vuokrata jostakin Lammasportin luota omaa huoneistoa pyhien kokousta varten. Vanha temppeli kelpasi. Mutta elävä kristillisyys ei koskaan tyytynyt sijoittumaan vain temppeliin. Sille on mieluisinta nousta kotien portaita. Ja missä on Kristus, siellä leipä maistuu ja elämä yksinkertaistuu.

Joukkoa ei lisätty omilla konsteilla. "Herra lisäsi", ei ihminen vanhoine eikä uusine konsteineen. Sielut riensivät Kristuksen käsiin evankeliumin siltaa pitkin.

Niilo Tuomenoksa


Paimen ja palkkalainen

Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Joh. 10:10-12

Raamattu kertoo meille kahdesta aivan erilaisesta paimenesta. Sen paimenen, joka on palkkalainen, me tunnemme hyvin.
Me olemme kaikki näitä palkkalaisia, jotka tavoittelemme usein vain omaa etuamme. Suden ilmestyessä lähdemme pakoon. Näin voi käydä ystävyydessäkin. Ihmiset lupaavat kulkea yhdessä käsi kädessä niin myötä- kuin vastamäessäkin, mutta kaikki rakentuu kuitenkin itsekkyydelle. Kun susi tulee, emme vaaranna omaa turvallisuuttamme toisen tähden.

On siis mieletöntä ajatella, että vain jossakin saarnastuolissa olisi palkkapaimen. Löydät sen lähempää, oman sydämesi laitumilta. Meidän tulisi oppia ymmärtämään, että emme voi rakentaa mitään oman itsemme varaan. Kiinnitä sydämesi Kristukseen, joka on todella uskollinen kuolemaan asti. Hän on se hyvä paimen, joka ei pakene sutta. Sinä voit olla heikko ja surkea lammas, ja kuitenkin sinusta pidetään huolta. Paimen taistelee sinun puolestasi.

Kun ystävät ovat jättäneet meidät, Kristus tulee entistä lähemmäksi. Vapahtaja on valmis kuolemaan puolestamme voidakseen pelastaa meidät tuholta. Kristusta lyötiin ja ruoskittiin, että meillä olisi rauha. Hän kärsi, minä vain katselin. Paimen taisteli, minä olin suojassa. Totisesti hän on kuollut puolestamme. Olemme pelosta vapautettuja, sillä vaikka vaeltaisimme kuoleman varjon laaksossa, ei meidän tarvitsisi sielläkään pelätä mitään


Niilo Tuomenoksa