tiistai 29. syyskuuta 2015

Poimittu runo

Kaunista aurinkoista syysaamua rakkaat lukijat!



Seuraava ystävän runo puhuu minulle omaa kieltään aikamme hengellisyydestä.
Ristin sanoma jää ikävän usein syrjään .

On rauha nyt. Sairauteni ja kipuni on Isäni kädessä ja saan olla rakastettu näin ja luottaa, että elämäni on Jumalan kädessä. Hän tietää, tuntee ja näkee minut. Ja sinut. Ole turvallisella mielellä.

Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.2. Kor. 12:9

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää Ps. 51:19






Sinä et vaatinut terveyttä.
Kovia ovat ihmisen ohjelmat
ja yritykset itse parantua.
Nyt olen löytänyt oikean tien.

Särkynyttä, murtunutta vahvistat.
Yhä heikkoa ja sairasta hoidat.
Suitsevaista kynttilänsydäntä
et käy koskaan sammuttamaan
vaan suojaat tuulia vastaan.

Sanot:"Lohduta rakkaitani
sillä lohdutuksella mitä saat."
Olemme vieraantuneet heikkoudelle.
Ja juuri kipujen keskelle
lähetit oman Poikasi ristille.

Hänen haavoissaan on parannus.
Rangaistuksen otit jo pois.
Rauhasi ja leposi lahjoitit.
Rakkautesi virtaa ja hoitaa.


 Runo  Ceta Lehtniemi

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pieni rukousruno


Tänäänkin kiittää saamme.
  

 
Pieni rukousruno, pieneltä ihmiseltä

Herra

Kiitos, että olet antanut minulle tyytyväisen mielen.
Kiitos , että olet auttanut minua tyytymään oloihini.
Herra, maailma ei anna minulle mitään.
Mutta sinun rauhasi minua koskettaa.

Herra, sanoit minulle monta kertaa: " Minun armossani on sinulle kylliksi."
En osannut sitä sydämmessäni ymmärtää ensin. Pyysin ymmärrystä ja sain.
Ja nyt sen saatan ymmärtää.
Sinun armosi riittää, sinun rauhasi on sydämmessäni.

Kaikkine puutteineni ja vikoineni, sairaana ja väsyneenäkin
saan omistaa kaiken sinussa Herra.
Sinussa on minullla kasvurauha.
Sinä pidät huolta
ja olet aina pitänyt.

Sinä et aseta vaatimuksia, etkä ahdista vaatimuksiin, joihin minulla ei ole voimaa
eikä johdatusta.
Sinä itse minua ohjaat..Mestarini.
Rakkautesi olet antanut ja turvapaikan.
Ikuisen elämän olet lahjoittanut ja sanasi vahvat lupaukset.

Heikkona saan tulla, heikkona saan olla,
pienenä ja särkyneenä.
Kuin kaunis pieni kukkanen - Jumala sinun puutarhassasi-
jota sinä hoidat ja kastelet.
Sinun käsissäsi rakas Jumala, rakastavissa käsissäsi.
.
Ota vastaa kiitokseni tänään.
Kiitos, että saan olla sinun ja kuulua sinulle!


Lea 9/2014

Lisää runoja ja rukouksiani sivulla,jonka tänään sain tehtyä ja oli mukavaa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Majatalo särkyneille

Pekka Simojoen laulu  Särkyneiden majatalo, kuvaa paljon omia ajatuksia. Samoin Raamatussa kirjoitus laupiaasta samarialaisesta. Jeesus on laupias ja ei kulje ohi, vaan ottaa  hoivaansa.

Luuk. 10:34Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.

Pekka Simojoki san/säv
SÄRKYNEIDEN MAJATALO!

Ei täällä asu sankareita.
Hävinneitä on niin monta.
Kerjäläisiä vain, uupuneita, jotka tullessaan
tuovat muistojaan, riekaleita ihmiselämän.
Ei täällä asu uljas kansa.
Ei ketään löydy tahratonta.
Monet unohtivat unelmansa kivikatuihin
tämän kaupungin, jossa Juudas pettää ystävän.
Kertosäe-
(He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.
He saapuvat majataloon särkyneiden.)
Me tarvitsemme ystävyyttä
vailla yhtään vaatimusta.
Me pelkäämme niin menneisyyttä, joka varjoineen
aina uudelleen uhkaa uskon viedä huomiseen.
Me ikävöimme olkapäätä,
ihmiskäden kosketusta.
Vaikka olisikin sydän jäätä, lämpö rakkauden
sulattaa voi sen, tuoda kevään sielun kylmyyteen.
He etsivät tietä valoon...
On meidän tehtävämme täällä
kantaa toinen toisiamme,
halki synkimmän yön pitää päällä toivon kynttilää
ettei kukaan jää yksin harhailemaan pimeyteen.
Ei kauneimmassa temppelissä
asu meidän Jumalamme,
mutta siellä Hän on aina, missä joku rakastaa,
pelko katoaa, vettä janoinen saa juodakseen.
He etsivät tietä valoon...

maanantai 21. syyskuuta 2015

Tervetuloa uusille sivuilleni




Hei lukijat ja ystävät!


Olet lämpimästi tervetullut!

Majatalo blogini loppuu viim.17.11.2015 vanhasta osoitteesta: .http://majatalo-lea.net/ .

Jaan täällä jatkossa ajatuksiani, runoja, jaekortteja jne.
Fibromyalgia ja kivut uuvuttaneet kovasti, mutta jotenkin kiva, kun on oma blogi. Ja voimieni mukaan voin tänne laitella, mitä hyvältä tuntuu.

Aikamme hengellisyydessä piilee paljon "karikoita" ja pyrin juurtumaan Raamatun sanaan ja elämään armosta Jeesuksen sovitustyöhön ristillä luottaen.


Mahdollisimman hyvää ja siunattua syksyn jatkoa!



1.
Kun on turva Jumalassa,
turvassa on paremmassa
kuin on tähti taivahalla,
lintu emon siiven alla.
2.
Herra seurakunnassansa
aina hoitaa lapsiansa.
Armonsa hän heille antaa,
käsillänsä heitä kantaa.
3.
Käsistä ei väkevistä
mikään heitä irti riistä.
Omakseen hän heidät osti,
kuolemasta eloon nosti.

Virrestä 397