sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kun Jumala kasvattaa luonnetta


Poimin tähän erään vuosia sitten lukemani tekstin,joka taas tänä aamuna antoi sydämmelle lepoa ja vahvistusta.Kumpa osaisin aina muistaa, että saan kasvaa "kasvurauhassa", arjen pienissä asioissa jne. ja Jumalalla ei ole kiirettä.Viime aikoina ollut tätä " kasvurauhaa" ja pieniä tehtäviä, aikalailla yksinäisyyden luokkahuoneessa,josta kirjoituksessa puhutaan.Parhaissa käsissä.

Ole vähässä uskollinen
Käsky on lamppu, opetus on valo,
kuri ja kasvatus on elämän tie.
Sananlaskut 6:23

***
Jos tahdot olla suurten näkyjen ihminen, sinun on
otettava tavaksi tehdä pienet asiat hyvin. Juuri silloin
Jumala tekee sinut lujaksi! Kutsumustani ei
koetella siinä, miten hyvin pärjään kirkkokansan edessä
sunnuntaina, vaan siinä. miten elän tavallisen elämäni
maanantaista sunnuntaihin, kun kukaan ei ole
vahtimassa tekemisiäni, kun kukaan ei katsele.
Kun Jumala kasvattaa luonnetta, hän tekee sen
parissa töitä koko eliniän. Hän ei pidä
koskaan kiirettä.
Juuri yksinäisyyden ja hämärän luokkahuoneessa
kasvamme Jumalan naisiksi ja miehiksi. Juuri
yksitoikkoisuuden ja todellisuuden opettajilta opimme
hallitsemaan noita asioita. Juuri näin meistä tulee-
Daavidin tavoin- Jumalan mielen mukaisia naisia
ja miehiä.

( David: Man of passion and Destiny) Charles Swindoll: Viisautta tielle



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti