Mottona Jumalan armolle voisi ottaa Tiit 2:11: ”Jumalan armo on
ilmestynyt pelastukseksi kaikille kansoille.” Tästä armosta Paavali
kirjoitti roomalaisille, että se koituu vanhurskaudeksi uskon kautta:
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on
ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta
Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat…” Room.
3:21-24. Efesolaisille Paavali kirjoitti: ”Armosta te olette pelastetut
uskon kautta (2:8). Apt. 15:11 mukaan Paavali ja Barnabas julistavat:
”Me uskomme Jeesuksen Kristuksen armon kautta pelastuvamme…”
Näissä verraten tutuissa teemoissa me askartelemme hyvin usein – eikä
suinkaan syyttä. Ne ovat perustavaa laatua. Mutta armo on paljon
suurempi, paljon laajempi kuin vain synteihinsä kuolleen pelastukseen
liittyvä. Armo kuuluu uskonelämän alkuun, mutta myös uskonelämän
taipaleelle.
Tässä kuitenkin uskova joutuu helposti kahdenlaisiin kiusauksiin.
Kiusaus voi olla sellainen, että kristitty pyrkii elämään kristittynä
tapahtuneitten asioiden varassa, kerran saadun armon varassa. Toinen
kiusaus on se, että kristityn kilvoittelu johtaa uskonelämässä
lainomaisiin ponnistuksiin ja tekoihin. Molemmat kiusaukset johtavat
ulos armosta.
Mutta Raamattu sanoo toistuvasti, että uskovienkin on pysyttävä
armossa. 2. Kor. 1:12:ssa Paavali kirjoittaa vaeltavansa Jumalan
armossa. 1. Piet. 5:12:ssa apostoli Pietari vakuuttaa, että se armo,
jossa kristityt vastaanottajat ovat, on totinen Jumalan armo. He eivät
siis ole tulleet pois armosta vaan jääneet armoon. Apt. 13:43:ssa
Paavali ja Barnabas suorastaan kehottavat kristityiksi tulleita pysymään
Jumalan armossa. Room. 6:14:ssa Paavali käyttää ilmaisua ”armon alla”.
Mihin sitten kristityt ihmiset armoa tarvitsevat?
Samainen Tiitus-kirjeen kohta, josta aloitimme, jatkuu kuvauksella
joka koskee armon ”toista käyttöä”. Armon ensimmäinen käyttö on mainittu
jakeessa 2:11: Armo on ilmestynyt pelastuksesi kaikille. Ja seuraavassa
jakeessa 2:12 sanotaan, että ”armo kasvattaa meitä”. Tässä
jälkimmäisessä kohdassa ei ole kysymys pelastumisesta vaan kristityn
elämästä armon varassa.
Onko joku meistä jäänyt jakeeseen 11? Kiitos Herralle jokaisesta,
joka on elänyt jakeen 11 ja saanut pelastuksen armon kautta! Mutta sana
jatkuu: Niitä, jotka ovat pelastuneet, armo kasvattaa. Ei kai vain ole
käynyt niin, että joku on armosta pelastuttuaan antautunut jonkun muun
kasvatettavaksi?
Paavalin ajatus Gal 3:24:ssa on, että laki oli ennen (siis vanhan
liiton aikana) ollut kasvattaja Kristukseen. Mutta nyt laki on
pelastustienä poissa. Myös kasvattajan paikalta laki on poissa. Jeesus
ja armo ovat kristityn kasvattajia. Siksi galatalaiset kristityt
pyrkivät väärällä tavalla kilvoittelemaan lain teoilla.
Tämä ei tee lakia turhaksi mutta se vastaa kaikkiin lain
vaatimuksiin. Kristuksen armon kautta pelastetuille myös heidän
kasvatuksensa tulee armon kautta. Se tarkoittaa uskovien päivittäistä
paluuta Kristuksen kasvojen eteen ja lain paljastaman syyllisyyden
tunnustamista, Hänen armonsa äärettömyydestä elämistä.
Galatalaiskirjeen selityksessään Luther opettaa: ”Emme määrittele
kristittyä sellaiseksi, jolla ei ole tai joka ei tunne syntiä, vaan
sellaiseksi, jolle Jumala ei sitä uskon tähden Kristukseen viaksi lue.”
Kristityn elämä ei ole itsenäistymistä Kristusta vaan se on yhä
suurempaa riippuvuutta Kristuksesta. Mitä riippuvaisempia me olemme
Kristuksesta (hänen teoistaan ja sanoistaan), sitä enemmän olemme
kasvatettuja armon tunnossa ja ymmärtämisessä.
Uskon, että Heprealaiskirjeen kirjoittajan mielessä oli juuri tämä
asia, kun hän kirjoitti 12:1-3. ”Sen tähden, kun meillä on näin suuri
pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä
painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme
kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon
alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon
sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan
valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on
saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja
menettäisi toivoanne.”
Tässä on puhetta kristittyjen jatkuvasta synnin tunnosta ja
poispanemisesta ja jatkuvasta Kristukseen katsomisesta. Tulee mieleen
Urho Muroman ajatus kristityistä taivaan portilla. Hän kuvasi sitä,
kuinka paljon armoa tarvinnut syntinen kerran tulee taivaan portille.
Silloin Jumala kysyy Jeesukselta: ”Tunnetko sinä tuon ihmisen?” Muroman
mukaan Kristus silloin vastaa: ”Kyllähän minä tuon tunnen kun hän niin
kovin usein ja jatkuvasti kävi minun luonani pyytämässä syntejään
anteeksi!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti