tiistai 28. maaliskuuta 2017

Ajattelemisen aihetta ; Älä pelkää!




Älä pelkää!

 
Ateistisen kommunismin romahdettua ääri-islam on noussut suurimmaksi kristittyjen vainoajaksi 2000-luvulla. Uskonnollinen nationalismi on noussut niin islamilaisissa, buddhalaisissa kuin hindulaisissa maissa. Sama nationalismin suosion kasvu on nähtävänä nimikristillisissä länsimaissa ja väitän, että näin on myös tunnustavien kristittyjen parissa.
Kristillisyyteen liitetään usein arvot; koti, uskonto ja isänmaa. Mutta Jeesus sanoi, että Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa mihin päänsä kallistaisi. Hän oli usein vastakkain uskonnollisten johtajien kanssa. Kristityn isänmaa on taivaassa, kuten Hebrealaiskirjeen kirjoittaja antaa ymmärtää.
Jeesus itse määritteli tärkeimmiksi käskyiksi rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistään. Apostoli Paavali kirjoitti kuuluisan tekstin rakkaudesta ja julisti rakkauden suurimmaksi. Myös apostoli Johanneksen kirjeiden punainen lanka on rakkaus. Kristillisyys on rakkauden uskonto ja rakkauden vallankumous.
Kristillisyyden ydin on Jumalan rakkaudesta tuleva armo uskossa Jeesukseen. Armo ja rakkaus ovat kristillisten arvojen ydin. Olemmeko kadottamassa armon arkielämästämme ja suhteessamme ympäröivään yhteiskuntaan. Onko tämän hetken kristillisyydessä rakkautta ja armoa ihmiskunnan heikkoja, köyhiä ja alistettuja kohtaan. Vai onko meillä niin kiire puolustaa omia etujamme ja oikeuksiamme, että unohdamme heidät.
Täydellinen rakkaus karkottaa pelon, kirjoittaa apostoli Johannes. Kristittyinä meidän on tutkittava itseämme, ohjaako meidän toimintaamme ja puhettamme pelko. Pelkäämmekö islamisaatiota, pelkäämmekö yhteiskunnan maallistumista ja niiden kautta tulevaa mahdollista vainoa niin paljon, että se saa meidät toimimaan rakkaudettomasti ja kovalla asenteella. Taistelemme kristillisten arvojen ja moraalin puolesta niin kiivaasti, että unohdamme tärkeimmät arvot, rakkauden ja armon. Pelko kovettaa arvot.
Jeesus sanoi seuraajilleen useita kertoja ”älkää pelätkö”. Kristittyinä voimme olla turvallisin mielin. Jeesuksessa olemme jo voittaneet, ja Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Sinun ei tarvitse pelätä.
Jyrki Kela

(Kirjoittaja on Marttyyrien Ääni -lehden toimitusneuvoston puheenjohtaja)
Lähde:  http://www.marttyyrienaani.fi/ala-pelkaa/

lauantai 25. maaliskuuta 2017

C.O.Rosenius Elämän leipää



C.O.Rosenius Elämän leipää / http://rovasti.fi/node/290#25

MAALISKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta. Hepr. 13: 9

Kuinka tärkeä ja tarpeellinen onkaan tämä varoitus! Olemme kyllä tietoiset siitä, mitä saatanalla on mielessä tietää, ettei mikään voi meitä vahingoittaa, jos Kristus on meille kallis ja tärkeä, jos hän on meille kaikkena kaikessa.

Mutta jos kadotamme Kristuksen, niin ei mikään voi meitä auttaa. Kristus yksinänsä on se, joka voi perkeleen työt särkeä ja hän on »kuolemalle ruttona ja tuonelalle surmana». Kun vain voin pysyä Kristuksessa ja puhtaassa, terveellisessä sanassa, niin on kaikki autettavissa.

Niin, vaikkapa ei vaellukseni olisikaan semmoinen kuin soisin sen olevan, niin tulen kuitenkin jälleen ojennetuksi. Mutta jos tuo vanha käärme saa houkutelluksi meidät pois Kristuksesta ja hänen totisesta tuntemisestaan, niin hän on voittanut. Silloin olemme me aseettomina hänen vallassaan. Sen takia on Perkeleen pyrintönä saattaa meidät pois Kristuksen luota. Hän asettaa jotain muuta silmämme eteen. Se saattaa itsessään olla hyvää: pyhyyttä, hurskautta, hyviä tekoja. Mutta niiden kautta Kristus häipyy näköpiiristämme, emmekä enää uskon nälän vaivaamina häntä etsi.

Suuri apostoli sanookin: »Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristukseen nähden.»

Lankeamisen vaara ei suinkaan ole kaukana. Paitsi että perkele alituisesti tekee työtään, niin on ihminen sen lisäksi kiittämätön ja helposti unohtaa Jumalan hyvät työt, sekä sen hädän, josta Kristus on meidät pelastanut. Sitä paitsi on ihmisellä suuri halu kaikkeen, mikä on uutta. Hän kyllästyy helposti siihen, mitä hänellä on ja toivoo uutta. Hän rakastaa alituista vaihtelua. Niinpä Kristus ja hänen evankeliuminsa on järjelle hulluutena ja pahennuksena.

Pitäkäämme siis huolta siitä, että aina olemme oikealla tiellä, niin että meillä olisi se mieli, joka Jumalallakin on. Mikä taivaassa Jumalan edessä on suurta ja arvokasta, olkoon se meillekin arvokkainta. Jumalalle ei mikään muu ole suurta ja arvokasta kuin Poika uhrattuna meidän edestämme. Hän olkoon meillekin kallein ja arvokkain.

Ei se todista meistä hyvää, jos meillä on toinen mieli kuin hänellä. Silloin on meidän Jumalan edessä sitä valittaminen ja on pyydettävä häneltä oikeata mieltä ja halua. Meidän on muistettava, ettei mikään synti ole kauheampi kuin kiittämättömyys ja ylenkatse. Jumala on tehnyt meitä kohtaan suuria hyviä töitä.

Suurin niistä on hänen oma Poikansa, ja hänessä iankaikkinen elämä. Me olimme ansainneet synnin rangaistuksen. Sen takia »kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta». Ja jos me kerran olemme nähneet Jumalan kunnian Kristuksen evankeliumissa ja olemme uskon kautta tulleet Jumalan lapsiksi, jos olemme saaneet maistaa kuinka suloinen Herra on, niin olisimmehan äärettömän kiittämättömiä, jos Jumalan armon ja evankeliumin pitäisimme vähäpätöisenä, niin ettei se meille kelpaisi. Tämä olisi sitä, josta Jeesus sanoo: »olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi».

Paavali kirjoittaa galatalaisille myös tästä ensimmäisestä rakkaudesta. Hän sanoo heidän silloin pitäneen evankeliumin niin suuressa arvossa, että he vastaan ottivat hänet, joka evankeliumia julisti »niin kuin Jumalan enkelin, niin kuin Jeesuksen Kristuksen». Ja hän lisää: »Missä nyt on onnenne kehuminen? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.» Niin suuressa arvossa pitivät he silloin evankeliumin!

Mutta sitten kun he »vieraan opin» kautta olivat tulleet »lumotuiksi», niin etteivät tahtoneet totella totuutta, vaan tahtoivat tulla vanhurskaiksi lain kautta, niin hän sanoo, että he »jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan», ovat joutuneet pois Kristuksesta ja langenneet pois armosta. ja eikö ole kauheata, Kristuksen omien sanojen mukaan sellaista voi tapahtua, - nim. että ensimmäinen rakkaus hyljätään – samalla kun kristitty tekee työtä ja kärsii Kristuksen nimen tähden, Ja vaikka hänellä on tarkka ja valvova silmä, niin että hän erottaa henget. Siis hänen luopumisensa on sisäistä hiljaista kuolemista oikeasta parannuksen teosta ja oikeasta uskosta, sillä niin kuuluvat Kristuksen muistettavat sanat Ilm. 2:2-5.

Jotta Kristus aina pysyisi meille kalliina ja arvokkaana, kaikkenamme kaikessa, ja jotta ei uusi virsi koskaan tulisi meille pitkäksi ja vanhaksi, on tarpeellista, että säilytämme oikean opin sekä oikean valituksen, niin että alituisesti, joka päivä harjoitamme parannuksen tekoa Jumalan edessä, elämme synnin tunnossa valvovalla omalla tunnolla ja joka päivä elämme vakuutettuina syntien anteeksi saamisesta, armosta ja Jumalan ystävyydestä.

Silloin on Kristus aina oleva meille välttämättömän tarpeellinen ja kallis. Silloin on evankeliumin sana meille tarpeellinen, mieluisa ja rakas; ja kernaasti kuulemme, luemme ja puhumme Kristuksesta.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Pelastuksen riemu / Veli Tuomi


Aidon kristillisyyden ihanimpia sisältöjä ovat Jeesuksen Kristuksen seuraajan sisäinen ilo ja pelastuksen riemu!
Raamattutunnin luontokuvat: Pekka Tuohimaa, Ontario, Kanada


 http://www.sanaveli.com/opetusluentoja/luennot_76-90/tekstit_76-90/89_Pelastuksen_riemu.pdf

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Hoivaansa ottanut / Rovasti Olavi Peltola



Ottteita lohduttavasta Olavi Peltolan kirjoituksesta: Hoivaansa ottanut

 
Toinen kuva, jota Raamattu käyttää tehdäkseen meille havainnolliseksi tämän säälinsä ja rakkautensa on kuva Hyvästä Paimenesta. Hesekiel kuvaa tätä paimenrakkautta koskettavasti: "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.” ”Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään - näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta” (Hes 34:11-12, 15-16).

Kuulimmeko profeetan sanat:  ”Pidän niistä huolen… minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet… vien itse ne lepäämään - näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta.”

Joh 10:ssa Jeesus kuvaa tätä paimenrakkauttaan: ”Lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä” (3, 4).  ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” ”Minä olen se hyvä paimen” (10,11). ”Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä (15 KR 38).  ”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut” (14 KR 38).

...
 ”Sydämellä Jeesuksen olla on niin suloi­nen, on niin ihmeen rauhaisaa; niin­ kuin unta ihanaa. Kahden kanssa Jeesuksen olla on niin suloinen, turvallista, hiljaista siipiensä suojassa. Niin kuin äiti helmassaan vaalii pienokai­siaan, niin myös Poika Jumalan hoitaa tainta taivahan. Hiljaa varro sydän vain, turvaa yksin häneen ain, älä mistään huolehdi, Jeesus on sun kanssasi” (Hgl 276, Helmi Mari Selin 1874-1918).
 
’Miten oppisinkaan tänään ja tässä TUNTEMAAN HERRAN JEESUKSEN KRIS­TUKSEN SELLAISENA, että hän on.
HÄN ON

janoon uupumaisillaan olevalle kuin avoin lähde, josta pulppuaa raikasta, elävää vettä

nälkään nääntymäisillään olevalle kuin elämän leipä, jota saa syödä ilmaiseksi ja joka antaa elämän

sakeaan sumuun eksyneelle kuin tie perille, selvä  ja turvallinen, tie läpi sumun ja pimeydenkin

valheen sotkuihin seonneelle kuin totuus, hän antaa valon ja rauhan le­vottomuuteen

kuoleman pelon jäytämälle  kuin elämä, jota ei mikään pahuus ja tuska tukahduta

tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteen kuristamalle kuin elä­män yltäkylläisyys, sillä hän on tullut, jotta meillä olisi elämä ja yltäkyllin - iankaikkisuudessa (Joh 10:10)

elämän murskaamalle, epäonnistuneelle, asiansa sotkeneelle ja pilanneelle, kuin ylitsevuotavan maljan antavana niin että tästä eteenpäin hy­vyys ja laupeus seuraavat kaiken elinajan


Jos suostun tuntemaan Herrani tällaisena, niin sydämessäni voi alkaa soida huikeat Psalmin 23:n uskonsanat: ”Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti” (23:5-6).  Ne eivät ole vain tyhjiä ylisanoina, vaan kuvaavat aitona koettavaa elämää – elämää Herran hoivassa ja uskossa. Miten osainkaan antaa niiden vapaasti vaikuttaa omassa elämäs­säni! Sillä sen mitä sana tänään sanoo, sen se saa myös minussa ai­kaan, kun vain sallin ja otan rohkeasti vastaan.

”Älä pelkää! Usko ainoastaan! Luota Jeesukseen, näyttäköön sitten miltä tahansa. Luota hänen uskollisuuteensa, vaikka oma uskollisuutesi onkin osoittautunut tyhjän veroiseksi. Luota hänen armoonsa, vaikka syyttäjä huutaa, ettei se enää sinulle kuulu. Luota Golgatan sovintovereen ja siinä olevaan syntien anteeksian­tamukseen ja puhdistukseen, vaikket saisikaan mitään tun­tea. Luota Herran huolenpitoon, vaikka kaikki näyttäisi sil­tä, kuin hän olisi sinut kokonaan hylännyt. Niin, pidä kui­tenkin kiinni hänen ehdottomasta uskollisuudestaan. Paina silmäsi kiinni ja usko sokeasti kaikkia tuntemisiasi ja kiu­saajan kuiskauksia vastaan ja — päivä on valkeneva. Saat nähdä ihmeen. Mahdottomalle annetaan uusi vakuutus syn­tien anteeksisaamisesta, uusi apu sisäisesti ja ulkonaisesti, uusi rauha ja ilo. Älä pelkää, usko ainoastaan. Näin parhaiten kunnioitat Jumalaasi ja Vapahtajaasi” (Urho Muroma)

Lähde:http://rovasti.fi/node/401