tiistai 28. maaliskuuta 2017

Ajattelemisen aihetta ; Älä pelkää!




Älä pelkää!

 
Ateistisen kommunismin romahdettua ääri-islam on noussut suurimmaksi kristittyjen vainoajaksi 2000-luvulla. Uskonnollinen nationalismi on noussut niin islamilaisissa, buddhalaisissa kuin hindulaisissa maissa. Sama nationalismin suosion kasvu on nähtävänä nimikristillisissä länsimaissa ja väitän, että näin on myös tunnustavien kristittyjen parissa.
Kristillisyyteen liitetään usein arvot; koti, uskonto ja isänmaa. Mutta Jeesus sanoi, että Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa mihin päänsä kallistaisi. Hän oli usein vastakkain uskonnollisten johtajien kanssa. Kristityn isänmaa on taivaassa, kuten Hebrealaiskirjeen kirjoittaja antaa ymmärtää.
Jeesus itse määritteli tärkeimmiksi käskyiksi rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistään. Apostoli Paavali kirjoitti kuuluisan tekstin rakkaudesta ja julisti rakkauden suurimmaksi. Myös apostoli Johanneksen kirjeiden punainen lanka on rakkaus. Kristillisyys on rakkauden uskonto ja rakkauden vallankumous.
Kristillisyyden ydin on Jumalan rakkaudesta tuleva armo uskossa Jeesukseen. Armo ja rakkaus ovat kristillisten arvojen ydin. Olemmeko kadottamassa armon arkielämästämme ja suhteessamme ympäröivään yhteiskuntaan. Onko tämän hetken kristillisyydessä rakkautta ja armoa ihmiskunnan heikkoja, köyhiä ja alistettuja kohtaan. Vai onko meillä niin kiire puolustaa omia etujamme ja oikeuksiamme, että unohdamme heidät.
Täydellinen rakkaus karkottaa pelon, kirjoittaa apostoli Johannes. Kristittyinä meidän on tutkittava itseämme, ohjaako meidän toimintaamme ja puhettamme pelko. Pelkäämmekö islamisaatiota, pelkäämmekö yhteiskunnan maallistumista ja niiden kautta tulevaa mahdollista vainoa niin paljon, että se saa meidät toimimaan rakkaudettomasti ja kovalla asenteella. Taistelemme kristillisten arvojen ja moraalin puolesta niin kiivaasti, että unohdamme tärkeimmät arvot, rakkauden ja armon. Pelko kovettaa arvot.
Jeesus sanoi seuraajilleen useita kertoja ”älkää pelätkö”. Kristittyinä voimme olla turvallisin mielin. Jeesuksessa olemme jo voittaneet, ja Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Sinun ei tarvitse pelätä.
Jyrki Kela

(Kirjoittaja on Marttyyrien Ääni -lehden toimitusneuvoston puheenjohtaja)
Lähde:  http://www.marttyyrienaani.fi/ala-pelkaa/

2 kommenttia:

  1. Lea rakas, tahdon toivottaa sinulle Siunattua ja Jeesuksen läheisyyttä pääsiäisen aikaan. Hän on noussut ylös ja kulkee vierellämme aina, maila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas Maila-ystävä! Samoin sinulle toivotan!

      Poista