lauantai 25. maaliskuuta 2017

C.O.Rosenius Elämän leipää



C.O.Rosenius Elämän leipää / http://rovasti.fi/node/290#25

MAALISKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta. Hepr. 13: 9

Kuinka tärkeä ja tarpeellinen onkaan tämä varoitus! Olemme kyllä tietoiset siitä, mitä saatanalla on mielessä tietää, ettei mikään voi meitä vahingoittaa, jos Kristus on meille kallis ja tärkeä, jos hän on meille kaikkena kaikessa.

Mutta jos kadotamme Kristuksen, niin ei mikään voi meitä auttaa. Kristus yksinänsä on se, joka voi perkeleen työt särkeä ja hän on »kuolemalle ruttona ja tuonelalle surmana». Kun vain voin pysyä Kristuksessa ja puhtaassa, terveellisessä sanassa, niin on kaikki autettavissa.

Niin, vaikkapa ei vaellukseni olisikaan semmoinen kuin soisin sen olevan, niin tulen kuitenkin jälleen ojennetuksi. Mutta jos tuo vanha käärme saa houkutelluksi meidät pois Kristuksesta ja hänen totisesta tuntemisestaan, niin hän on voittanut. Silloin olemme me aseettomina hänen vallassaan. Sen takia on Perkeleen pyrintönä saattaa meidät pois Kristuksen luota. Hän asettaa jotain muuta silmämme eteen. Se saattaa itsessään olla hyvää: pyhyyttä, hurskautta, hyviä tekoja. Mutta niiden kautta Kristus häipyy näköpiiristämme, emmekä enää uskon nälän vaivaamina häntä etsi.

Suuri apostoli sanookin: »Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristukseen nähden.»

Lankeamisen vaara ei suinkaan ole kaukana. Paitsi että perkele alituisesti tekee työtään, niin on ihminen sen lisäksi kiittämätön ja helposti unohtaa Jumalan hyvät työt, sekä sen hädän, josta Kristus on meidät pelastanut. Sitä paitsi on ihmisellä suuri halu kaikkeen, mikä on uutta. Hän kyllästyy helposti siihen, mitä hänellä on ja toivoo uutta. Hän rakastaa alituista vaihtelua. Niinpä Kristus ja hänen evankeliuminsa on järjelle hulluutena ja pahennuksena.

Pitäkäämme siis huolta siitä, että aina olemme oikealla tiellä, niin että meillä olisi se mieli, joka Jumalallakin on. Mikä taivaassa Jumalan edessä on suurta ja arvokasta, olkoon se meillekin arvokkainta. Jumalalle ei mikään muu ole suurta ja arvokasta kuin Poika uhrattuna meidän edestämme. Hän olkoon meillekin kallein ja arvokkain.

Ei se todista meistä hyvää, jos meillä on toinen mieli kuin hänellä. Silloin on meidän Jumalan edessä sitä valittaminen ja on pyydettävä häneltä oikeata mieltä ja halua. Meidän on muistettava, ettei mikään synti ole kauheampi kuin kiittämättömyys ja ylenkatse. Jumala on tehnyt meitä kohtaan suuria hyviä töitä.

Suurin niistä on hänen oma Poikansa, ja hänessä iankaikkinen elämä. Me olimme ansainneet synnin rangaistuksen. Sen takia »kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta». Ja jos me kerran olemme nähneet Jumalan kunnian Kristuksen evankeliumissa ja olemme uskon kautta tulleet Jumalan lapsiksi, jos olemme saaneet maistaa kuinka suloinen Herra on, niin olisimmehan äärettömän kiittämättömiä, jos Jumalan armon ja evankeliumin pitäisimme vähäpätöisenä, niin ettei se meille kelpaisi. Tämä olisi sitä, josta Jeesus sanoo: »olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi».

Paavali kirjoittaa galatalaisille myös tästä ensimmäisestä rakkaudesta. Hän sanoo heidän silloin pitäneen evankeliumin niin suuressa arvossa, että he vastaan ottivat hänet, joka evankeliumia julisti »niin kuin Jumalan enkelin, niin kuin Jeesuksen Kristuksen». Ja hän lisää: »Missä nyt on onnenne kehuminen? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.» Niin suuressa arvossa pitivät he silloin evankeliumin!

Mutta sitten kun he »vieraan opin» kautta olivat tulleet »lumotuiksi», niin etteivät tahtoneet totella totuutta, vaan tahtoivat tulla vanhurskaiksi lain kautta, niin hän sanoo, että he »jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan», ovat joutuneet pois Kristuksesta ja langenneet pois armosta. ja eikö ole kauheata, Kristuksen omien sanojen mukaan sellaista voi tapahtua, - nim. että ensimmäinen rakkaus hyljätään – samalla kun kristitty tekee työtä ja kärsii Kristuksen nimen tähden, Ja vaikka hänellä on tarkka ja valvova silmä, niin että hän erottaa henget. Siis hänen luopumisensa on sisäistä hiljaista kuolemista oikeasta parannuksen teosta ja oikeasta uskosta, sillä niin kuuluvat Kristuksen muistettavat sanat Ilm. 2:2-5.

Jotta Kristus aina pysyisi meille kalliina ja arvokkaana, kaikkenamme kaikessa, ja jotta ei uusi virsi koskaan tulisi meille pitkäksi ja vanhaksi, on tarpeellista, että säilytämme oikean opin sekä oikean valituksen, niin että alituisesti, joka päivä harjoitamme parannuksen tekoa Jumalan edessä, elämme synnin tunnossa valvovalla omalla tunnolla ja joka päivä elämme vakuutettuina syntien anteeksi saamisesta, armosta ja Jumalan ystävyydestä.

Silloin on Kristus aina oleva meille välttämättömän tarpeellinen ja kallis. Silloin on evankeliumin sana meille tarpeellinen, mieluisa ja rakas; ja kernaasti kuulemme, luemme ja puhumme Kristuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti